UUTISKIRJE JOULUKUU 2023

Hyvää joulukuuta!
Vuosi alkaa lähestymään loppuaan ja toiminnatkin hiljenevät vähitellen joulutauolle. Joitakin tapahtumia on vielä tulossa. Taukopirteillä pidetään päättäjäiset jouluisella teemalla. Myös vapaaehtoisten kanssa kokoonnumme kauden päättäjäisiin Taukopirtti-paikkakunnilla joululounaan merkeissä.

Uusi työntekijä Hanna Satta on aloittanut pestinsä joulukuun alussa. Hannan tervehdys löytyy tästä uutiskirjeestä. Parhaillaan me työntekijät suunnittelemme jo kevään tapahtumia. Otamme ilomielin vastaan ideoita, ajatuksia ja toiveita liittyen tuleviin tapahtumiin! Voit ottaa yhteyttä meihin puhelimitse, sähköpostilla tai kotisivujen palautelomakkeen kautta. Ja tietysti toimistollekin saa tulla juttelemaan! STEA:n avustusehdotukset julkaistiin viime perjantaina. Saimme OmaisOiva-toimintaamme pienen korotuksen, joten näillä näkymin toiminta tulee jatkumaan suurin piirtein samanlaisena.

Me työntekijät jäämme joululomalle 22.12., joten toimisto on suljettu 23.12.-1.1. välisen ajan. Toiminnat käynnistyvät viikolla 3.

Katri, Tiina, Meeri, Emilia ja Hanna

Tämän uutiskirjeen sisältö:
Pellon ja Rovaniemen aluevastaava esittäytyy
Tunnelmia yhdistyksen 20-vuotisjuhlasta
Joulumyyjäiset
Omaishoitoperheiden hyvinvointiloma
Tapahtumat verkossa
Tapahtumat alueittain

PELLON JA ROVANIEMEN ALUEVASTAAVA ESITTÄYTYY
Heipä hei, toimistollamme häärää uusi tonttu; Hanna Satta! Olen aloittanut OmaisOivassa uutena aluevastaavana 1.12.2023. Alueenani on Pello ja Rovaniemi. Olen ollut aikaisemmin töissä Neppari- hankkeessa, joka on Napapiirin Omaishoitajien ja Erityislasten Omaiset ELO ry:n yhteinen hanke. Odotan innolla pääseväni tutustumaan teihin omaishoitajiin, läheisiin ja vapaaehtoisiin. Tavataan siis Taukopirtillä, ryhmissä ja kahviloissa!

TUNNELMIA YHDISTYKSEN 20-VUOTISJUHLASTA
Yhdistyksen 20-vuotisjuhlat pidettiin Rovaniemellä Santamuksessa 25.11.2023. Paikalle kokoontui liki 80 jäsentä.

Omaishoitajaliiton toiminnanjohtaja Sari Tervonen toi juhlapuheessaan esille, kuinka kattavaa toimintaa yhdistyksen alueella on pitkistä välimatkoista huolimatta. Tervonen korosti myös poikkeuksellisen suurta vapaaehtoisten määrää sekä motivoituneiden työntekijöiden merkitystä.

Kulttuuria juhlaan toivat muun muassa Virpi Peitso monologillaan sekä Kunnan Pojat musiikkiesityksillään. Loppuhuipennuksena oli kolmen ruokalajin juhlamenu, joka suorastaan hiveli makuhermoja. Kaiken kaikkiaan juhla oli varsin onnistunut! Lämmin kiitos kaikille mukana olleille.

JOULUMYYJÄISET
Yhdistyksen joulumyyjäiset pidetään LKS:n aulassa tiistaina 12.12. klo 8-14. Myynnissä on arpoja, leivonnaisia sekä villasukkia. Otamme vastaan arpapalkintoja pe 8.12. asti, niitä voi tuoda toimistolle ma-pe klo 9-14. Villasukkia on mahdollista ostaa myös toimistolta 20 € hintaan.
Lisätiedot: toimisto@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 849 5648

OMAISHOITOPERHEIDEN HYVINVOINTILOMA
Järjestämme Hyvinvointilomat ry:n kanssa yhteistyössä omaishoitoperheiden tuetun loman. Ajankohta on 14.-19.4.2023 ja paikka Kalajoen Santa’s Resort & Spa Hotel Sani. Hakuaika päättyy 14.1.2024, joten nyt on hyvä hetki hakea lomaa. Loma on suunnattu ikääntyneille omaishoitajille ja hoidettaville. Lomalle hakeminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä eikä solmittua omaishoidon sopimusta. Loman omavastuuosuus on 130 €/henkilö/5 vrk, hinta sisältää majoituksen, täysihoidon (aamiainen, lounas, päivällinen) sekä lomaohjelmaan osallistumisen.
Lisätietoja ja hakulomakkeita saa toimistolta: p. 040 849 5648

TAPAHTUMAT VERKOSSA
Omaishoitajaliiton hyvinvointiwebinaari
Lotan ja papan kokemuksia omaishoidosta to 7.12. klo 17-18.
Luentoa on mahdollista tulla seuraamaan toimistolle Rovaniemelle (Piekkari, Pohjolankatu 2, 4. krs).
Lisätiedot: toimisto@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 849 5648

POHJOISEN LAPIN ALUE (Ivalo, Sodankylä, Utsjoki)
Sodankylän Muisti- ja Omaiskahvilan pikkujoulut ti 12.12. klo 12.30-14.30 Alantalo (Kylälaaksontie 3)
Sodankylän omaishoitajien kuntosalivuoro keskiviikkoisin klo 17.30-19.00 Hannuksenkartano (Kurunokantie 5)
Lisätiedot: emilia.hartikainen@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 170 3242

ROVANIEMEN SEUTU (Ranua, Rovaniemi, Pello)
Ranuan Muisti- ja Omaiskahvilan pikkujoulut to 14.12. klo 12-14 Toivolan koulu (Kirkkotie 22). Ilmoittautuminen erityisruokavalioineen ke 6.12. mennessä!
Lisätiedot: meeri.linna@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 579 8551

Rovaniemen Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen -ryhmä alkaa tammikuussa. Ryhmässä pääset jakamaan kokemuksiasi ja tunteitasi luottamuksellisessa ilmapiirissä vertaistesi kanssa. Ryhmä kokoontuu kuutena tiistaina alkaen 23.1. klo 12-14. Ryhmän ohjaajina toimivat Riina Koutonen Lapin ensi- ja turvakodin kriisikeskuksesta sekä Hanna Satta Napapiirin Omaishoitajat ry:stä.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset 17.1. mennessä: hanna.satta@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 147 5031

TUNTURI-LAPIN ALUE (Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio)
Kittilän Muisti- ja Omaiskahvilan puurojuhla to 7.12. klo 13-15 Soikkelin talo (Valtatie 24)
Lisätiedot: katri.mustakangas@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 0400 987 633

TAUKOPIRTTIEN PÄÄTTÄJÄISET
Kemijärvi ke 13.12. klo 10-14 Puuhapirtti (Luusuantie 17)
Ranua ke 13.12. klo 10-14 Toivolan koulu (Kirkkotie 22)
Rovaniemi ke 13.12. klo 10-14 Piekkari (Pohjolankatu 2, 4. krs)
Salla to 14.12. klo 11-15 Sallansuu (Sallantie 4)
Sodankylä ma 11.12. klo 10-14 Järjestökeskus Kitinen (Jäämerentie 19)

Omaishoitoperheiden Hyvinvointiloma

Omaishoitoperheiden Hyvinvointiloma

Lähde mukaan yhdistyksemme ja Hyvinvointilomat ry:n yhteistyössä järjestämälle omaishoitoperheiden hyvinvointilomalle!

Aika: 14.-19.4. 2024

Paikka: Santa´s Resort & Spa Hotel Sani, Kalajoki 

Hakuaika lomalle: 13.11.23-14.1.24

Loma on suunnattu ikääntyneille omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen.

Loma sisältää majoituksen, täysihoidon ruokailut sekä lomaohjelmaan osallistumisen. Täysihoito sisältää aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Lomaohjelmassa mm. monipuolista liikuntaa, aivojumppaa sekä tietysti kylpylän poreista nauttimista. Loman omavastuuosuus on 130€/hlö/5 vrk.

Lomalle hakeminen ei edellytä omaishoitajayhdistyksen jäsenyyttä.

Lisätiedot ja hakulomakkeet saat toimistolta tai alueesi aluevastaavalta: 040 849 5648

tai Hyvivointilomien nettisivuilta

https://hyvinvointilomat.fi/hae-lomalle/ohjeet-loman-hakemiseen/

 

Terveisiä yhdistyksen syyskokouksesta

Yhdistyksen sääntömääräinen kokous pidettiin perjantaina 10.11.2023 Rovaniemen Arktikumissa. Kokouksessa mm. vahvistettiin vuoden 2024 toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Hely Kilpamäki valittiin jatkamaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Muut hallituksen jäsenet vuodelle 2024 ovat Petra Raudaskoski, Salme Happonen, Leila Ylikulppi, Raili Tervo, Reima Möykky, Antti Nirkkonen, Anitta Mikkola (uusi) ja Outi Rautajoki (uusi).

Kuva hallituksesta

Kuvassa hallituksen jäsenistä Petra Raudaskoski (vas.), Reima Möykky, Leila Ylikulppi, Antti Nirkkonen, Raili Tervo, Outi Rautajoki ja puheenjohtaja Hely Kilpamäki (oik.) Kuvasta puuttuvat Salme Happonen ja Anitta Mikkola.

Kokouksen päätteeksi sosiaalijohtaja Liisa Niiranen kertoi ajankohtaisia kuulumisia Lapin hyvinvointialueelta. Liisa kertoi mm. että hyvinvointialueelle on ensi vuonna suunnitteilla ikääntyneiden palveluihin omaishoidon, perhehoidon ja henkilökohtaisen avun keskus. Hyvinvointialueella etsitään kuumeisesti säästökohteita, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää, että omaishoidon tuen palkkiot tai muut palvelut eivät ole leikkauslistalla.

Ikääntyneiden tukipalveluiden myöntämisperusteita arvioidaan uudelleen. Asumispalveluita on tarkoitus keventää ja uusia asumisen malleja kehittää. Lähivuosina tavoitteena on lisätä omaishoitajien osuutta hyvinvointialueella ja pitkäaikaista laitoshoitoa purkaa.

Lisätietoja:

Katri Mustakangas, p.0400 987 633

katri.mustakangas@napapiirinomaishoitajat.fi

YHDISTYKSEN SYDÄNSIIPI-VILLASUKKIA MYYNNISSÄ

Tiesitkö, että voit ostaa toimistolta vapaaehtoisten neulomia villasukkia? Sukassa on sydänsiivet-kuvio, joka on myös yhdistyksen logossa. Sydänsiipien neulemallin on suunnitellut Tiina Hangasvaara. Sukkaparin hinta on 20 euroa. Tuotto menee lyhentämättömänä omaishoitoperheiden hyväksi tehtävään työhön. Tässäpä varsin oivallinen lahjaidea vaikkapa pukin konttiin!

Lisätiedot ja tilaukset:
toimisto@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 849 5648

 

KYLPYLÄLIPPUJA OMAISHOITOPERHEILLE

Yhdistyksellä on jaettavissa kylpylälippuja. Liput on lahjoittanut Doctordiscgolf sekä SantaSport. Tohtorin sanoin omaishoitajana oleminen ei ole helppoa työtä ja työt ovat joskus erittäin raskaita. Haluamme muistaa heitä tällä pienellä eleellä.

Liput on tarkoitettu omaishoitoperheille ja ne käyvät Rovaniemen SantaSportin kylpylään. Lippuja voi noutaa yhdistyksen toimitiloista Piekkarilta (Pohjolankatu 2, 4. krs). Tarvittaessa voimme myös postittaa lippuja. Huomioithan, että lippuja on reilu, mutta rajoitettu erä!

Lippuja voi kysellä toimistolta:

toimisto@napapiirinomaishoitajat.fi

p. 040 849 5648

UUTISKIRJE MARRASKUU 2023

UUTISKIRJE MARRASKUU 2023

Alkutalven tervehdys Rovaniemeltä!
Syksyn aikana on ollut paljon tapahtumia. Ilahduttavaa on, että olemme saaneet mukaan niin uusia omaishoitoperheitä kuin uusia vapaaehtoisiakin. Kaikista teistä – uusista ja vanhoista – olemme kiitollisia! Lämpimästi tervetuloa!

Tiesithän, että toimimme omaishoitajien edunvalvontajärjestönä. Keskeinen tehtävämme on jäsenten edunvalvonta, jotta arki sujuisi ja kotona olisi mahdollisimman hyvä olla. Ollaan yhteyksissä!

Katri, Tiina, Meeri ja Emilia

Tämän uutiskirjeen sisältö:
Valtakunnallinen omaishoitajien viikko
Kylpylälippuja omaishoitoperheille
Yhdistyksen Sydänsiipi-villasukkia myynnissä
Helsingin sanomat etsii omaishoitajia kuvattavaksi
Jäsenyys
Tapahtumat verkossa
Tapahtumat alueittain

VALTAKUNNALLINEN OMAISHOITAJIEN VIIKKO
Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa vietetään 27.11.–3.12.2023. Viikon teemana on tänä vuonna Yhteisö tuo turvaa. Juhlaviikon aikana tuodaan esille, millaista turvaa ja hyvää oloa omaishoitoyhteisö tuo omaishoitajille. Omaishoitajaliiton pääjuhlaa vietetään Seinäjoella keskiviikkona 29.11.2023 klo 13-16. Tilaisuutta on mahdollista seurata etänä. Myös yhdistyksen toimitiloihin Rovaniemelle Piekkarille (Pohjolankatu 2, 4. krs) voi tulla seuraamaan tilaisuutta etänä, tarjoamme osallistujille täytekakkukahvit.

KYLPYLÄLIPPUJA OMAISHOITOPERHEILLE
Yhdistyksellä on jaettavissa kylpylälippuja. Liput on lahjoittanut Doctordiscgolf sekä SantaSport. Tohtorin sanoin omaishoitajana oleminen ei ole helppoa työtä ja työt ovat joskus erittäin raskaita. Haluamme muistaa heitä tällä pienellä eleellä.

Liput on tarkoitettu omaishoitoperheille ja ne käyvät Rovaniemen SantaSportin kylpylään. Lippuja voi noutaa yhdistyksen toimitiloista Piekkarilta (Pohjolankatu 2, 4. krs). Tarvittaessa voimme myös postittaa lippuja. Huomioithan, että lippuja on reilu, mutta rajoitettu erä!

YHDISTYKSEN SYDÄNSIIPI-VILLASUKKIA MYYNNISSÄ
Tiesitkö, että voit ostaa toimistolta vapaaehtoisten neulomia villasukkia? Sukassa on sydänsiivet-kuvio, joka on myös yhdistyksen logossa. Sydänsiipien neulemallin on suunnitellut Tiina Hangasvaara. Sukkaparin hinta on 20 euroa. Tuotto menee lyhentämättömänä omaishoitoperheiden hyväksi tehtävään työhön. Tässäpä varsin oivallinen lahjaidea vaikkapa pukin konttiin!

Lisätiedot ja tilaukset:
toimisto@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 849 5648

HELSINGIN SANOMAT ETSII OMAISHOITAJIA KUVATTAVAKSI
Mitä omaishoitajan arki todellisuudessa on? Helsingin Sanomien palkittu kuvaaja Sami Kero etsii omaishoitajia kuvattavaksi. Tarkoituksena hänellä on tehdä Helsingin Sanomiin laaja kuvareportaasi, jossa hän seuraa kameran kanssa omaishoitajien arkea eri puolilla Suomea useamman kuukauden ajan. Kero haluaa näyttää, mitä kaikkea omaishoitajan arkeen kuuluu ja mitä se vaatii.
Mikäli juuri sinä omaishoitaja olisit kiinnostunut toimimaan kuvattavana, niin voit olla Sami Keroon yhteydessä: sami.kero@hs.fi

JÄSENYYS
Jäsenyys kannattaa!
Liity nyt jäseneksi, saat loppuvuoden jäsenyyden ilmaiseksi (norm. 25 €/vuosi). Samalla osallistut 50 euron arvoisen S-ryhmän lahjakortin arvontaan. Jäseneksi voi liittyä kotisivuilla tai olemalla yhteydessä toimistoon.

Suosittele yhdistyksen jäsenyyttä ystäville ja tutuille! Mikäli toinen henkilö liittyy kauttasi jäseneksi, saat ilmaisen t-paidan.

TAPAHTUMAT VERKOSSA
Entäs sitten -etäluento: Omaishoidon muutostilanteet – luopumiseen liittyvät tunteet ja voimavarat to 23.11. klo 16.30-17.45, luennoitsijana Tuija Kotiranta, omaisyhteistyön päällikkö, Omaisena edelleen ry. Mietityttääkö lyhytaikaishoito? Onko läheisesi muuttanut tai siirtymässä kodin ulkopuoliseen hoivaan? Miten vahvistaa omaa hyvinvointia muutostilanteessa?

Etäluennon tavoitteena on tukea omaishoitoperheitä, omaisia ja läheisiä kohtaamaan erilaisia muutos- ja siirtymävaiheita (esim. lyhytaikaishoitojaksojen aloittaminen, hoitokotiin muutto) sekä rohkaista omaisyhteistyöhön erilaisissa hoidon ja hoivan ympäristöissä. Illan aikana pohditaan uuteen elämäntilanteeseen sopeutumista, omaishoitajan muuttunutta roolia , hoitovastuusta luopumiseen liittyviä kysymyksiä sekä oman hyvin voinnin vahvistamista muutostilanteessa.

Liian halpaa hoivaa! -etäluento ti 28.11. klo 18-19.30. Tilaisuuden tarkoituksena on antaa tietoa päättäjille ja muille asioista kiinnostuneille yhdistysten kohderyhmien ajankohtaisista tarpeista. Järjestetään yhteistyössä Lapin Muistiyhdisyksen kanssa.

Linkki luennolle julkaistaan yhdistysten nettisivuilla päivää ennen luentoa. Luentoa on mahdollista seurata myös yhdistysten toimitiloissa Rovaniemellä.

Lisätiedot: katri.mustakangas@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 0400 987 633

Omaishoitajaliiton hyvinvointiwebinaarit
Turvallisuus läheisissä ihmissuhteissa to 9.11. klo 17-18
Kuinka lakia luetaan to 16.11. klo 16-18
Luentoja on mahdollista tulla seuraamaan toimistolle Rovaniemelle (Piekkari, Pohjolankatu 2, 4. krs).

Lisätiedot: toimisto@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 849 5648

ITÄISEN LAPIN ALUE (Kemijärvi, Pelkosenniemi, Salla Savukoski)
Kemijärven Muisti- ja Omaiskahvila sekä vertaisryhmä ti 14.11. klo 12.30-14.30 Kulttuurikeskus (Hietaniemenkatu 5).

Sallan Muisti- ja Omaiskahvila sekä vertaisryhmä ti 7.11. ja 28.11. klo 12-14 Sallansuu (Sallantie 4).

Sallan Neuloosi -vertaisryhmä ti 14.11. klo 12-14 kirjaston mediatila (Postipolku 5).

Lisätiedot: tiina.rauhala@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 674 1144

POHJOISEN LAPIN ALUE (Ivalo, Sodankylä, Utsjoki)
Ivalon Muisti- ja Omaiskahvila sekä vertaisryhmä to 29.11. klo 13-15 Osallisuuskeskus Ainola (Petsamontie 9)

Sodankylän Muisti- ja Omaiskahvila sekä vertaisryhmä ti 14.11. ja 28.11. klo 12.30-14.30 Järjestökeskus Kitinen (Jäämerentie 19)

Sodankylän omaishoitajien kuntosalivuoro keskiviikkoisin klo 17.30-19.00 Hannuksenkartano (Kurunokantie 5)

Utsjoen Muisti- ja Omaiskahvila sekä vertaisryhmä to 23.11. klo 12-14 Utsjoen seurakuntatalo (Tenontie 1)

Lisätiedot: emilia.hartikainen@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 170 3242

ROVANIEMEN SEUTU (Ranua, Rovaniemi, Pello)
Ranuan Muisti- ja Omaiskahvila sekä vertaisryhmä to 2.11., 16.11. ja 30.11. klo 12-14 Toivolan koulu (Kirkkotie 22)

Ranuan hyvinvointi-iltapäivä ti 28.11. klo 13-16 Peura ry:n urheilutalo Peuransarvi (Sairaalatie 2). Ohjelmassa mm. hyvinvointiin liittyviä luentoja, yhdistysten esittelypisteitä, yhteislaulua sekä kahvitarjoilu. Järjestetään yhteistyössä eri yhdistysten sekä Ranuan kunnan kanssa.

Lisätiedot: meeri.linna@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 579 8551

Rovaniemen harrasteryhmä ke 15.11. klo 15-16.30 Keltakankaan liikuntahalli (Keltakangas 1), Boccian pelaamista.

Rovaniemen Omaiskahvila ke 22.11. klo 12-14 Piekkari, Potkurin Kipinä-sali (Pohjolankatu 2). Aiheena omaishoitajan jaksaminen ja voimavarat. Omaiskahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka, johon voi tulla keskustelemaan ja saamaan tietoa kahvikupposen äärellä.

Rovaniemen Äijät-vertaisryhmä ti 28.11. klo 11.30-14 SantaSport Lapin Urheiluopisto (Hiihtomajantie 2). Uintia ja saunomista.

Rovaniemen Mimmit -vertaisryhmä ke 29.11. klo 12-14 SantaSport Lapin urheiluopisto (Hiihtomajantie 2). Ohjelmassa keilausta. Ilmoittautumiset maanantaihin mennessä.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: toimisto@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 040 849 5648

TUNTURI-LAPIN ALUE (Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio)
Kittilän Muisti- ja Omaiskahvila sekä vertaisryhmä to 9.11. klo 13-15 Soikkelin talo (Valtatie 2)

Kolarin tukituokio ti 21.11. klo 14-16 Palvelukodin takkahuone (Ruuttikatu 3)

Muonion Omais- ja muistiperheiden virkistysiltapäivä ti 7.11. klo 14-16 Kyläpirtti (Puthaanrannantie 15)

Lisätiedot: katri.mustakangas@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. 0400 987 633

TAUKOPIRTTI – pieni tauko auttaa jaksamaan
KERHOTOIMINTA
Taukopirtin kerhotoiminta on tarkoitettu omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhotoimintaa järjestetään IVALOSSA, KEMIJÄRVELLÄ, RANUALLA, ROVANIEMELLÄ, SALLASSA ja SODANKYLÄSSÄ.

KOTITOIMINTA
Omaishoitaja voi pyytää luotettavat, koulutetut vapaaehtoiset kotiin läheisensä seuraksi. Kotitoimintaa tarjotaan 2-4 tuntia/kerta, myös ilta-aikaan. Palvelu on maksutonta. Kotitoimintaa järjestetään ROVANIEMELLÄ ja SODANKYLÄSSÄ.

Siirry sisältöön