Päiväys ja aika
Ajankohta: 15.04.
klo 17:00 - 19:00
VERKOSSA
Osoite: VERKOSSA, verkossa, koko Lappi
Suomessa arvioidaan olevan 350 000 omaishoitotilannetta, joista noin 60 000 on sitovia ja vaativia. Vain pieni osa kaikista omaishoitotilanteista on lakisääteisen omaishoidon tuen piirissä.
Suuri osa omaisista auttaa läheistään tiedostamatta, että he ovat omaishoitotilanteessa.
Huolenpitoa on voinut jatkua vuosikausia, kunnes omainen eräänä päivänä huomaa, että hänen arkensa on täyttynyt toisen ihmisen tukemisesta ja auttamisesta. Uupumisen estämiseksi on tärkeää, että omaishoitaja tunnistaa olevansa omaishoitotilanteessa. Huomatessaan olevansa omaishoitaja hän voi pohtia voimavarojensa riittävyyttä ja omaa tuen tarvettaan sekä hakea tarvitsemiaan palveluja.
Napapiirin Omaishoitajat ry ja Erityislasten Omaiset ELO ry järjestävät yhdessä Ovet-valmennus verkkokurssin omaisestaan huolehtiville. Valmennuksessa käsitellään mm. omaishoitajuuden tunnusmerkkejä, yhteiskunnan palveluja, muutoksen kohtaamista ja omaishoitajan hyvinvointia.
Etäryhmä sopii erityisesti sellaisille omaishoitajille, joille ryhmätoimintaan osallistuminen on vaikeaa esimerkiksi hankalien liikenneyhteyksien, ansiotyön tai hoidettavan toimintakyvyn vuoksi.
Verkkokurssille osallistuaksesi tarvitset toimivan internet-yhteyden sekä tietokoneen tai tabletin.
Palautteita Ovet-valmennuksesta:
”Tietoa, ymmärrystä, vertaistukea ja yhdessä nauramista.”
”Olen tunnustanut itselle, että olen oikeasti omaishoitaja, vaikka olen äitikin.”
Ilmoittautumiset 27.3.2020 mennessä: http://bit.ly/etaovet
Ovet-valmennuksen yhteyshenkilöt:
Katri Mustakangas, p. 0400 987 633
Eveliina Johansson-Kivioja, p. 040 197 5050