Päiväys ja aika
Ajankohta: 13.05.
klo 10:00 - 12:00

Verkossa

Osoite: Verkossa, Verkkokurssi, 96100 Rovaniemi


 

 

 

OPASTUSTA OMAISHOITAJUUTEEN

Tietoa, taitoja ja vertaistukea yli 65-vuotiaiden hoidettavien omaisille 

Suomessa arvioidaan olevan noin 350 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia. Vain pieni osa kaikista omaishoitotilanteista on lakisääteisen omaishoidon tuen piirissä.

Suuri osa omaisista auttaa läheistään huomaamatta, että he elävät omaishoitotilanteessa.  Huolenpitoa on voinut jatkua vuosikausia, kunnes omainen eräänä päivänä huomaa, että hänen arkensa on täyttynyt toisen ihmisen tukemisesta ja auttamisesta.

Uupumisen estämiseksi on tärkeää, että omaishoitaja tunnistaa elävänsä omaishoitotilanteessa. Huomatessaan olevansa omaishoitaja hän voi pohtia voimavarojensa riittävyyttä ja omaa tuen tarvettaan sekä hakea tarvitsemiaan palveluja.

Ovet-verkkovalmennus® ikääntynyttä omaistaan hoitavien tueksi

Napapiirin Omaishoitajat ry järjestää yhteistyössä Rovaniemen kaupungin kanssa yli 65-vuotiaiden omaishoitajille 6 X 2 tunnin Ovet-valmennuksen verkossa. Valmennuksessa käsitellään mm. omaishoitajuuden tunnusmerkkejä, yhteiskunnan palveluja, avustamisen ja hoivatyön perusteita, muutoksen kohtaamista, vertaistukea, osallistumista ja omaishoitajan hyvinvointia.

Ovet-valmennus on osallistujille maksuton. Valmennukseen osallistuvalta omaishoitajalta ei edellytetä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta eikä yhdistyksen jäsenyyttä. Verkkokurssille osallistuaksesi tarvitset toimivan internet-yhteyden sekä tietokoneen tai tabletin.

Ovet-valmennuksista osallistujat ovat saaneet mm. vertaistukea, tarpeellista tietoa omaishoitajuuden tueksi, rohkeutta hakea tukea ja apua sekä intoa huolehtia omasta hyvinvoinnista.

”Sain paljon uusia ajatuksia ja voimaa vertaisuudesta. Voimia jaksaa taas arjen pyöritystä.”

Aika: maanantaisin ja keskiviikkoisin 11.5. / 13.5. / 18.5. / 20.5. / 25.5. ja 27.5. klo 10­-12
Paikka: verkossa

Ilmoittautumiset 30.4. mennessä!

Valmennukseen ilmoittaudutaan erillisellä hakemuslomakkeella.

Lomakkeita ja tarkempia tietoja valmennuksesta antaa:

Katri Mustakangas
katri.mustakangas@napapiirinomaishoitajat.fi
p. 0400 987 633

Valmennukseen voi ilmoittautua myös sähköisesti oheisen linkin kautta:
bit.ly/Ovet_ilm

 

Tulosta Takaisin
ma
ti
ke
to
pe
la
su
m
t
k
t
p
l
s
27
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
11
12
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
28 touko
28.05. - 29.05.    
Koko päivä
Vapaaehtoisten toimintapäivät järjestetään tänä vuonna kesän kynnyksellä ti- ke  28.5.-29.5.2024. Kemijärvellä Hotelli Suomutunturissa  (Kotakuja 1, Suomutunturi).Luvassa niin voimaannuttavia luentoja kuin toiminnallisia tuokioita sekä kisailua ja [...]
Sodankylän omaishoitajien kuntosalivuoro
29.05.    
17:30 - 19:00
Tervetuloa omaishoitajien maksuttomalle kuntosalivuorolle Hannuksenkartanoon. Osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta. Lisätiedot: Emilia Hartikainen, p. 040 170 3242 TAI emilia.hartikainen@napapiirinomaishoitajat.fi
10 kesä
10.06.    
14:00 - 16:00
Pellon Muisti- ja Omaiskahvilan kevätkauden päätöstapahtuma ulkoilun ja yllätysohjelman merkeissä. Tarjoamme osallistujille makkarat ja kahvit. Tervetuloa mukaan mukavaa päivään! LISÄTIETOJA: p. 040 1475031/ Hanna hanna.satta@napapiirinomaishoitajat.fi
Omaishoitoperheiden Voimaantumispäivät
10.06. - 12.06.    
15:00
Järjestämme Voimaantumispäivät Luostolla ikääntyville (+65v.) omaishoitajille ja heidän läheisilleen. Voit osallistua yksin tai hoidettavan kanssa. Päiviin sisältyy majoitus kahden hengen huoneissa täysihoidolla sekä Ametistikylpylän ja [...]
13 kesä
13.06.    
12:00 - 14:00
Tervetuloa Muisti- ja Omaishoitoperheiden kesäretkelle! Ohjelmassa tulistelua, leikkimielistä kisailua sekä leppoisaa yhdessäoloa. Tapahtuma on maksuton. HUOM! Tarjoilujen vuoksi ilmoittautumiset ma 10.6. mennessä: Meeri Linna p. [...]
13 kesä
13.06.    
12:00 - 14:00
Kittilän omaishoitajien ja läheistään auttavien vertaisryhmän kesätapaaminen pidetään Karinnokan laavulla to 13.6. klo 12-14. Tilaisuuteen voi tulla yksin tai yhdessä hoidettavan läheisen kanssa. Lisätiedot: Katri [...]
Events on 28.05.
Events on 29.05.
Events on 10.06.
Events on 13.06.
Siirry sisältöön