Päiväys ja aika
Ajankohta: 24.11.
klo 10:00 - 14:00

Piekkari

Osoite: Piekkari, Pohjolankatu 2, 4. krs, 96100 Rovaniemi

Rovaniemen Taukopirtti maanantaista torstaihin 21.9. alkaen klo 10-14 Piekkarilla viranomaisohjeistuksia ja suosituksia noudattaen:

    • Kerhoa voi hyödyntää joko koko avoinna oloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluvan ajan.
    • ASIAKASMÄÄRÄ: Maksimissaan 4 henkilöä / Taukopirtti-kerhopäivä.
      Etusijalla omaishoitajan kanssa kotona asuvat hoidettavat, jolloin toiminnalla voidaan antaa omaishoitajalle hetken tauko omaishoitotilanteeseen.
    • TURVAVÄLIT: Asiakasmäärää rajoittamalla pystymme noudattamaan Taukopirtillä turvavälejä. Myös fyysisten kontaktien määrä pidetään mahdollisimman vähäisenä.
    • ASIAKASPAIKAN VARAUS: Kuten aiemminkin joko soittamalla toimistolle (040 8495 648) tai kirjoittamalla eteisessä olevaan varauskalenteriin (esillä viikko kerrallaan). Pyrimme siihen, että kaikki Taukopirtille haluavat pääsisivät kerhoon ja paikat jaetaan varausjärjestyksessä / kysynnän ylittyessä vuorotteluperiaatteella.
      Varaus tehdään soittamalla viimeistään edellisenä arkipäivänä klo 12 mennessä toimistollemme (040 8495 648).
    • PERUMINEN: Mikäli asiakas ei jostain syystä pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua (toimiston puh.) mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle! Peruutukset kuitenkin viimeistään Taukopirttipäivän aamuna klo 9:00 mennessä!
    • KASVOMASKIEN KÄYTTÖ: Asiakkaat voivat käyttää maskeja halutessaan, mutta se ei ole asiakkaille pakollinen (seuraamme THL:n ohjeistuksia ja ilmoitamme tilanteen muuttuessa). Taukopirtillä on kertakäyttöisiä maskeja asiakkaille. Vapaaehtoiset ja työntekijät käyttävät suu-nenäsuojuksia kerhopäivän ajan.
    • KÄSIHUUHTEEN KÄYTTÖ: Taukopirtillä käytetään käsidesiä heti sisään tullessa (sekä omaishoitaja että hoidettava). Vapaaehtoiset huolehtivat asiakkaiden käsihygieniasta Taukopirtti-päivän aikana.
    • Taukopirtillä on vapaaehtoistoimijoiden lisäksi mukana kunnan osoittama työntekijä koko kerhopäivän ajan.
    • TAUKOPIRTIN KERHO- TAI KOTITOIMINTAAN EI VOI OSALLISTUA, MIKÄLI OMAISHOITAJALLA TAI HOIDETTAVALLA ON FLUNSSAOIREITA / KUUMETTA.
    • KAIKKI OSALLISTUMINEN TOIMINTOIHIMME TAPAHTUU OMALLA VASTUULLA.
      Seuraamme koronatilannetta kaiken aikaa ja teemme toiminnassa nopeasti tarvittavia muutoksia tilanteen vaatiessa.
      Haastattelemme uudet asiakkaat (omaishoitajan) ennen toimintaan osallistumista.
Tulosta Takaisin
ma
ti
ke
to
pe
la
su
m
t
k
t
p
l
s
1
2
3
8
9
10
15
16
17
18
19
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
Sodankylän Taukopirtti
27.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. TAUKOPIRTTI ON AVOINNA maanantaisin klo 10:00-14:00 PAIKKA: Järjestökeskus Kitinen, Jäämerentie 19 Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Emilia Hartikainen, p. [...]
Rovaniemen Taukopirtti
28.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. TAUKOPIRTTI ON AVOINNA tiistaina ja [...]
28 marras
Äijät- miesomaishoitajien vertaisryhmä. Ryhmän ohjaajina toimivat Reima ja Tapani. Ohjelmassa uintia ja saunomista SantaSportilla. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat Äijät! Lisätiedot: toimisto@napapiirinomaishoitajat.fi tai p. [...]
Sallan Muisti- ja Omaiskahvila sekä omaishoitajien ja läheisistään huolehtivien vertaisryhmä
28.11.    
12:00 - 14:00
Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Napapiirin Omaishoitajien  ja Lapin muistiyhdistyksen kahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka. Kahvilassa keskustellaan muistista [...]
Sodankylän Muisti- ja Omaiskahvila sekä omaishoitajien ja läheisistään huolehtivien vertaisryhmä

Hyvinvointi-iltapäivän ohjelma: Klo 13.00 – 13.10 Tilaisuuden avaus, pj. Jouko Kallunki Posion Sydänyhdistys ry, yhteislaulua Klo 13.10 - 13.30 Yleislääketieteen erikoislääkäri Timo Peisa: Kokonaisvaltainen hyvinvointi [...]
28 marras
28.11.    
18:00 - 19:30
Lapissa on noin 15 000 omaishoitajaa, joista noin 2100 on virallisia sopimusomaishoitajia. Suurin osa hoitaa muistisairauteen sairastunutta läheistään. Virallisista omaishoitajista suurin osa saa pienintä mahdollista [...]
Rovaniemen Taukopirtti
29.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. TAUKOPIRTTI ON AVOINNA tiistaina ja [...]
Ranuan Taukopirtti
29.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. TAUKOPIRTTI ON AVOINNA keskiviikkoisin klo [...]
Mimmit
29.11.    
12:00 - 14:00
Mimmit – ryhmä on naisomaishoitajille tarkoitettu oma toiminnallinen ryhmä. Ryhmässä retkeillään lähilaavuilla, keskustellaan ja jaetaan kokemuksia luottamuksellisesti mukavassa porukassa. Ryhmän ohjaajina toimivat vapaaehtoisemme Raili ja Rauni. [...]
Ivalon Muisti- ja Omaiskahvila sekä omaishoitajien ja läheisistään huolehtivien vertaisryhmä
Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Napapiirin Omaishoitajien  ja Lapin muistiyhdistyksen kahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka. Kahvilassa keskustellaan muistista [...]
29 marras
29.11.    
13:00 - 16:00
Valtakunnallinen omaishoitajien viikon pääjuhla Seinäjoella. Tilaisuutta on mahdollista tulla seuraamaan etänä yhdistyksen toimitiloihin Rovaniemelle Piekkarille (Pohjolankatu 2, 4. krs). Täytekakkukahvitarjoilu! Tilaisuutta voi seurata myös etänä Omaishoitajaliiton [...]
Ovet-valmennus verkkokurssi
29.11.    
17:00 - 19:00
Hoidatko läheistäsi? Autatko arjessa? Kaipaatko tietoa ja tukea? Omaishoitotilanne tulee perheeseen usein yllättäen tai huomaamattomasti. Rooliaan omaishoitajana ei välttämättä tunnista, eikä monikaan huomaa alkuun kaivata [...]
Sodankylän omaishoitajien kuntosalivuoro
29.11.    
17:30 - 19:00
Tervetuloa omaishoitajien maksuttomalle kuntosalivuorolle Hannuksenkartanoon. Osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta. Lisätiedot: Emilia Hartikainen, p. 040 170 3242 TAI emilia.hartikainen@napapiirinomaishoitajat.fi
Sallan Taukopirtti
30.11.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Ranuan Muisti- ja Omaiskahvila sekä omaishoitajien ja läheisistään huolehtivien vertaisryhmä
30.11.    
12:00 - 14:00
Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Napapiirin Omaishoitajien ja Lapin Muistiyhdistyksen kahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka. Kahvilan [...]
Sodankylän Taukopirtti
04.12.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. TAUKOPIRTTI ON AVOINNA maanantaisin klo 10:00-14:00 PAIKKA: Järjestökeskus Kitinen, Jäämerentie 19 Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Emilia Hartikainen, p. [...]
Pellon Muisti- ja Omaiskahvila sekä omaishoitajien ja läheisistään huolehtivien vertaisryhmä
04.12.    
14:00 - 16:00
Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Napapiirin Omaishoitajien ja Lapin Muistiyhdistyksen kahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka. Kahvilassa [...]
Rovaniemen Taukopirtti
05.12.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. TAUKOPIRTTI ON AVOINNA tiistaina ja [...]
Omaishoitoperheiden Puurojuhla
05.12.    
12:00 - 14:00
Joulu kolkuttelee jo oven takana. Tänään kokoonnumme viettämään omaishoitoperheiden yhteistä puurojuhlaa. Tulkaahan porukalla mukaan nauttimaan jouluisesta ohjelmasta ja jouluisista tarjoiluista. Tarjoilujen vuoksi ilmoittautuminen edellisen viikon [...]
Kemijärven Muisti- ja Omaiskahvila sekä omaishoitajien ja läheisistään huolehtivien vertaisryhmä
Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Napapiirin Omaishoitajien  ja Lapin muistiyhdistyksen kahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka. Kahvilassa keskustellaan muistista [...]
Sodankylän omaishoitajien kuntosalivuoro
06.12.    
17:30 - 19:00
Tervetuloa omaishoitajien maksuttomalle kuntosalivuorolle Hannuksenkartanoon. Osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta. Lisätiedot: Emilia Hartikainen, p. 040 170 3242 TAI emilia.hartikainen@napapiirinomaishoitajat.fi
Sallan Taukopirtti
07.12.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Kittilän Muisti- ja Omaiskahvila sekä omaishoitajien vertaisryhmä
Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Lapin Muistiyhdistyksen ja Napapiirin Omaishoitajien kahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka. Kahvilassa [...]
Sodankylän Taukopirtti
11.12.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. TAUKOPIRTTI ON AVOINNA maanantaisin klo 10:00-14:00 PAIKKA: Järjestökeskus Kitinen, Jäämerentie 19 Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Emilia Hartikainen, p. [...]
Rovaniemen Taukopirtti
12.12.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. TAUKOPIRTTI ON AVOINNA tiistaina ja [...]
Sodankylän Muisti- ja Omaiskahvila sekä omaishoitajien ja läheisistään huolehtivien vertaisryhmä
Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Napapiirin Omaishoitajien  ja Lapin muistiyhdistyksen kahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka. Kahvilassa keskustellaan muistista [...]
Rovaniemen Taukopirtti
13.12.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. TAUKOPIRTTI ON AVOINNA tiistaina ja [...]
Kemijärven Taukopirtti
13.12.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. TAUKOPIRTTI ON AVOINNA PARITTOMINA KESKIVIIKKOINA: 16.8. / 30.8. / 13.9. / 27.9. / 11.10. / 25.10. [...]
Ranuan Taukopirtti
13.12.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. TAUKOPIRTTI ON AVOINNA keskiviikkoisin klo [...]
Sodankylän omaishoitajien kuntosalivuoro
13.12.    
17:30 - 19:00
Tervetuloa omaishoitajien maksuttomalle kuntosalivuorolle Hannuksenkartanoon. Osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta. Lisätiedot: Emilia Hartikainen, p. 040 170 3242 TAI emilia.hartikainen@napapiirinomaishoitajat.fi
Sallan Taukopirtti
14.12.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Ranuan Muisti- ja Omaiskahvila sekä omaishoitajien ja läheisistään huolehtivien vertaisryhmä
14.12.    
12:00 - 14:00
Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Napapiirin Omaishoitajien ja Lapin Muistiyhdistyksen kahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka. Kahvilan [...]
Sodankylän omaishoitajien kuntosalivuoro
20.12.    
17:30 - 19:00
Tervetuloa omaishoitajien maksuttomalle kuntosalivuorolle Hannuksenkartanoon. Osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta. Lisätiedot: Emilia Hartikainen, p. 040 170 3242 TAI emilia.hartikainen@napapiirinomaishoitajat.fi
Events on 27.11.
Sodankylän Taukopirtti
27 marras 23
Sodankylä
Events on 29.11.
Rovaniemen Taukopirtti
29 marras 23
Rovaniemi
Ranuan Taukopirtti
29 marras 23
Ranua
Mimmit
29 marras 23
Rovaniemi
29 marras
29 marras 23
Rovaniemi
Ovet-valmennus verkkokurssi
29 marras 23
koko Lappi
Events on 06.12.
Events on 11.12.
Sodankylän Taukopirtti
11 joulu 23
Sodankylä
Events on 13.12.
Rovaniemen Taukopirtti
13 joulu 23
Rovaniemi
Kemijärven Taukopirtti
13 joulu 23
Kemijärvi
Ranuan Taukopirtti
13 joulu 23
Ranua
Events on 20.12.
Siirry sisältöön