Päiväys ja aika
Ajankohta: 26.10.
klo 10:00 - 14:00

Piekkari

Osoite: Piekkari, Pohjolankatu 2, 4. krs, Rovaniemi

Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä.

AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna maanantaina ja torstaina klo 12-14 sekä tiistaina ja keskiviikkona klo 10-14.   

Kerhoa voi hyödyntää koko avoinna oloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluvan ajan.

ASIAKASPAIKAN VARAUS: Soittamalla tai tekstarilla numeroon 040 674 1144 edellisenä päivänä klo 12 mennessä.

PERUMINEN: Mikäli asiakas ei pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle! Peruutukset kuitenkin viimeistään Taukopirtti-päivän aamuna klo 9:00 mennessä.

Tulosta Takaisin
ma
ti
ke
to
pe
la
su
m
t
k
t
p
l
s
12:00 PM - Laavukiertue
1
2
8
9
14
15
16
17
21
22
23
29
30
1
12:00 PM - Äijäryhmä
2
3
12:00 PM - Neuloosi-ryhmä
2:00 PM - Katse huomiseen
4
5
6
Sodankylän Taukopirtti
26.09.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
26.09.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
26 syys
26.09.    
12:00 - 14:00
Huolehditko ja autatko ikääntynyttä läheistäsi arjessa? Tahtoisitko vahvistaa läheisesi hoitoon ja huolenpitoon liittyviä tietoja ja taitoja? Rovaniemen kaupunki järjestää yhteistyössä Napapiirin Omaishoitajat ry:n kanssa yli [...]
Rovaniemen Taukopirtti
27.09.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Vertaistukea ja aivoreeniä
27.09.    
12:30 - 14:30
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Ilonpisaroita
Ilonpisaroita on ryhmä niille omaishoitajille, joilla omaishoidettava on siirtynyt kodin ulkopuoliseen hoivaan. Ryhmässä pääset luottamuksellisesti keskustelemaan elämässä tapahtuneen muutostilanteen tuomista tunteista. Ryhmä kokoontuu yhdistyksemme toimitiloissa [...]
Kemijärven Taukopirtti

Ranuan Taukopirtti
28.09.    

Ivalon Taukopirtti
28.09.    
11:00 - 15:00

Mimmit
28.09.    
11:00 - 14:00
Mimmit - ryhmä on naisomaishoitajille tarkoitettu oma toiminnallinen ryhmä. Ryhmässä retkeillään lähilaavuilla, keskustellaan ja jaetaan kokemuksia luottamuksellisesti mukavassa porukassa. Ryhmän ohjaajina toimivat vapaaehtoisemme Raili ja [...]
Sallan Taukopirtti
29.09.    

Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen
29.09.    
12:00 - 14:00
Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen ryhmässä saat vertaistukea ja työkaluja omaishoitoon liittyviin erilaisiin elämäntilanteisiin. Ryhmä toteutetaan yhteistyössä Lapin Ensi- ja Turvakodin kanssa. Ryhmän ohjaajina toimivat Hannele Oiva [...]

29 syys
29.09.    
12:00 - 14:00
Huolehditko ja autatko ikääntynyttä läheistäsi arjessa? Tahtoisitko vahvistaa läheisesi hoitoon ja huolenpitoon liittyviä tietoja ja taitoja? Rovaniemen kaupunki järjestää yhteistyössä Napapiirin Omaishoitajat ry:n kanssa yli [...]
Laavukiertue
30.09.    
12:00 - 14:00
Syyskuussa laavuillaan Rovaniemen lähikylissä. Tervetuloa ulkoilemaan ja tulistelemaan! Napapiirin Omaishoitajat tarjoaa makkarat ja kahvit! Lisätiedot: tiina.hangasvaara@napapiirinomaishoitajat.fi TAI p. 040 579 8551
Sodankylän Taukopirtti
03.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
03.10.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
03 loka
03.10.    
12:00 - 14:00
Huolehditko ja autatko ikääntynyttä läheistäsi arjessa? Tahtoisitko vahvistaa läheisesi hoitoon ja huolenpitoon liittyviä tietoja ja taitoja? Rovaniemen kaupunki järjestää yhteistyössä Napapiirin Omaishoitajat ry:n kanssa yli [...]
Rovaniemen Taukopirtti
04.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Äijäryhmä
Äijäryhmä on on miesomaishoitajille tarkoitettu toiminnallinen ryhmä. Ryhmässä retkeillään lähilaavuilla, keskustellaan ja jaetaan kokemuksia luottamuksellisesti mukavassa porukassa. Ryhmän ohjaajina toimivat vapaaehtoisemme Tapani ja Reima. Kokoontumispaikat [...]
Vertaistukea ja Aivoreeniä
04.10.    
12:00 - 14:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Vertaistukea ja aivoreeniä
04.10.    
12:00 - 14:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Omaishoitoperheiden virkistysiltapäivä Kemijärvellä
04.10.    
12:00 - 14:00
Järjestämme yhteistyössä Kemijärven seurakunnan diakoniatyön kanssa omaishoitoperheiden virkistysiltapäivän tiistaina 4.10.2022 klo.12.00-14.00 Kemijärven seurakuntatalolla. Ohjelmassa rentoa yhdessäoloa, tietoa yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista sekä yllätysohjelmaa. Sisältää kahvitarjoilun! [...]
Vertaistukea ja Aivoreeniä
04.10.    
13:00 - 15:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Ranuan Taukopirtti
05.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
05.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Ovet-valmennus® muistisairaasta läheisestä huolehtiville
Hoidatko muistisairasta läheistäsi? Tahtoisitko vahvistaa omaishoitoon ja muistisairauteen liittyviä tietoja ja taitoja? Napapiirin Omaishoitajat ry järjestää yhteistyössä Lapin Muistiyhdistys ry:n kanssa muistisairaasta läheisestään huolehtiville omaishoitajille [...]
Ikäihmisten perhehoitoa Rovaniemellä
05.10.    
16:30 - 18:00
Mitä on perhehoito? Voinko minä tai läheiseni saada perhehoitoa? Tervetuloa kuulemaan ikäihmisten perhehoidosta kahvikupin äärelle perhehoitajien kertomana! Mukana tilaisuudessa perhehoitajien lisäksi Rovaniemen kaupungin sekä Napapiirin [...]
Sallan Taukopirtti
06.10.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Neuloosi-ryhmä
06.10.    
12:00 - 14:00
Huolehditko tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Ovatko käsityöt lähellä sydäntäsi tai haluaisitko oppia neulomisen tai virkkaamisen salat? Neuloosi-ryhmässä pääset jakamaan ajatuksia ja kuulumisia käsitöiden ja kahvittelun lomassa. [...]

06 loka
06.10.    
12:00 - 14:00
Huolehditko ja autatko ikääntynyttä läheistäsi arjessa? Tahtoisitko vahvistaa läheisesi hoitoon ja huolenpitoon liittyviä tietoja ja taitoja? Rovaniemen kaupunki järjestää yhteistyössä Napapiirin Omaishoitajat ry:n kanssa yli [...]
Katse huomiseen
06.10.    
14:00 - 16:00
Katse huomiseen - ryhmä on tarkoitettu niille omaishoitajille, joiden omaishoitotilanne on jo päättynyt. Ryhmässä osallistujia tuetaan hetkeksi pysähtymään ja miettimään uutta elämäntilannettaan, suuntaamaan katseensa tulevaisuuteen [...]
07 loka
07.10. - 09.10.    
17:00 - 12:00
OPASTUSTA OMAISHOITAJUUTEEN • Oletko erityistä tukea tarvitsevan lapsen vanhempi? • Tuntuuko, että kaipaat voimaa ja tukea myös itsellesi? • Haluaisitko jakaa ajatuksiasi, keskustella ja verkostoitua [...]
Sodankylän Taukopirtti
10.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
10.10.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
10 loka
10.10.    
12:00 - 14:00
Huolehditko ja autatko ikääntynyttä läheistäsi arjessa? Tahtoisitko vahvistaa läheisesi hoitoon ja huolenpitoon liittyviä tietoja ja taitoja? Rovaniemen kaupunki järjestää yhteistyössä Napapiirin Omaishoitajat ry:n kanssa yli [...]
Rovaniemen Taukopirtti
11.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Vertaistukea ja aivoreeniä
11.10.    
12:30 - 14:30
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Kemijärven Taukopirtti
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Ranuan Taukopirtti
12.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
12.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Ivalon Taukopirtti
12.10.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
OmaHetki
OmaHetki on kaikille omaishoitajille avoin vertaisryhmä. Ryhmässä keskustellaan eri teemoista liittyen omaishoitajan voimavaroihin ja hyvinvointiin. Tänään pääsemme tutustumaan me&i - vaatemalliston tuotteisiin. Saamme vierailulle Reetta [...]
Sallan Taukopirtti
13.10.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen
13.10.    
12:00 - 14:00
Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen ryhmässä saat vertaistukea ja työkaluja omaishoitoon liittyviin erilaisiin elämäntilanteisiin. Ryhmä toteutetaan yhteistyössä Lapin Ensi- ja Turvakodin kanssa. Ryhmän ohjaajina toimivat Hannele Oiva [...]
Rovaniemen Taukopirtti
13.10.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
18.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Vertaistukea ja aivoreeniä
18.10.    
12:00 - 14:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Rovaniemen Taukopirtti
19.10.    

20.10.    
14:00 - 16:00
Katse huomiseen - ryhmä on tarkoitettu niille omaishoitajille, joiden omaishoitotilanne on jo päättynyt. Ryhmässä osallistujia tuetaan hetkeksi pysähtymään ja miettimään uutta elämäntilannettaan, suuntaamaan katseensa tulevaisuuteen [...]
Mimmit - vertaisryhmä
20.10.    
17:00 - 19:00
Mimmit – vertaisryhmä on naisomaishoitajien oma vertaisryhmä. Ryhmässä vaihdetaan kuulumisia mukavassa seurassa, retkeillään luonnon hiljaisuudessa ja voidaanpa vaikka jumpata yhdessä. Ryhmän ohjaajat Annikki ja Leena toivottavat [...]
Sodankylän Taukopirtti
24.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
24.10.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
25.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Vertaistukea ja aivoreeniä
25.10.    
12:30 - 14:30
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Ilonpisaroita
Ilonpisaroita on ryhmä niille omaishoitajille, joilla omaishoidettava on siirtynyt kodin ulkopuoliseen hoivaan. Ryhmässä pääset luottamuksellisesti keskustelemaan elämässä tapahtuneen muutostilanteen tuomista tunteista. Ryhmä kokoontuu yhdistyksemme toimitiloissa [...]
Kemijärven Taukopirtti
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Ranuan Taukopirtti
26.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
26.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Ivalon Taukopirtti
26.10.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Mimmit
26.10.    
12:00 - 14:00
Mimmit - ryhmä on naisomaishoitajille tarkoitettu oma toiminnallinen ryhmä. Ryhmässä retkeillään lähilaavuilla, keskustellaan ja jaetaan kokemuksia luottamuksellisesti mukavassa porukassa. Ryhmän ohjaajina toimivat vapaaehtoisemme Raili ja [...]
Teemaluento: Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus
26.10.    
16:00 - 17:30
Luennoitsijana Raija Kerätär, LT kuntoutuslääkäri, Lapin hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen. Linkki luentoihin julkaistaan yhdistysten nettisivuilla päivää ennen luentoa. Lisätiedot: katri.mustakangas@napapiirinomaishoitajat.fi TAI p. 040 098 7633
Sallan Taukopirtti
27.10.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen
27.10.    
12:00 - 14:00
Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen ryhmässä saat vertaistukea ja työkaluja omaishoitoon liittyviin erilaisiin elämäntilanteisiin. Ryhmä toteutetaan yhteistyössä Lapin Ensi- ja Turvakodin kanssa. Ryhmän ohjaajina toimivat Hannele Oiva [...]
Rovaniemen Taukopirtti
27.10.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtin 10.v synttärit
28.10.    
13:00 - 16:00
Taukopirtti-toiminta täyttää 10-vuotta ja juhlavuosi käynnistyy Rovaniemeltä! Napapiirin Omaishoitajat kutsuu omaishoitoperheet, vapaaehtoiset sekä yhteistyökumppanit juhlistamaan synttäreitä Ravintola Valdemariin! Luvassa karaoketanssit ja yllätysohjelmaa! Lisätiedot ja ilmoittautuminen [...]
Sodankylän Taukopirtti
31.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
31.10.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
01.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Äijäryhmä
Äijäryhmä on on miesomaishoitajille tarkoitettu toiminnallinen ryhmä. Ryhmässä retkeillään lähilaavuilla, keskustellaan ja jaetaan kokemuksia luottamuksellisesti mukavassa porukassa. Ryhmän ohjaajina toimivat vapaaehtoisemme Tapani ja Reima. Ryhmän [...]
Vertaistukea ja Aivoreeniä
01.11.    
12:00 - 14:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Vertaistukea ja aivoreeniä
01.11.    
12:00 - 14:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Vertaistukea ja Aivoreeniä
01.11.    
13:00 - 15:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Ranuan Taukopirtti
02.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
02.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Ovet-valmennus® muistisairaasta läheisestä huolehtiville
Hoidatko muistisairasta läheistäsi? Tahtoisitko vahvistaa omaishoitoon ja muistisairauteen liittyviä tietoja ja taitoja? Napapiirin Omaishoitajat ry järjestää yhteistyössä Lapin Muistiyhdistys ry:n kanssa muistisairaasta läheisestään huolehtiville omaishoitajille [...]
Neuloosi-ryhmä
03.11.    
12:00 - 14:00
Huolehditko tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Ovatko käsityöt lähellä sydäntäsi tai haluaisitko oppia neulomisen tai virkkaamisen salat? Neuloosi-ryhmässä pääset jakamaan ajatuksia ja kuulumisia käsitöiden ja kahvittelun lomassa. [...]
Rovaniemen Taukopirtti
03.11.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Katse huomiseen
03.11.    
14:00 - 16:00
Katse huomiseen - ryhmä on tarkoitettu niille omaishoitajille, joiden omaishoitotilanne on jo päättynyt. Ryhmässä osallistujia tuetaan hetkeksi pysähtymään ja miettimään uutta elämäntilannettaan, suuntaamaan katseensa tulevaisuuteen [...]
Events on 26.09.
Sodankylän Taukopirtti
26 syys 22
Sodankylä
Rovaniemen Taukopirtti
26 syys 22
Rovaniemi
Events on 27.09.
Rovaniemen Taukopirtti
27 syys 22
Rovaniemi
Vertaistukea ja aivoreeniä
27 syys 22
Kemijärvi
Ilonpisaroita
27 syys 22
Rovaniemi
Events on 28.09.
Kemijärven Taukopirtti
28 syys 22
Kemijärvi
Ranuan Taukopirtti
28 syys 22
Ranua
Rovaniemen Taukopirtti
28 syys 22
Rovaniemi
Ivalon Taukopirtti
28 syys 22
Ivalo
Mimmit
28 syys 22
Rovaniemi
Events on 29.09.
Sallan Taukopirtti
29 syys 22
Salla
Rovaniemen Taukopirtti
29 syys 22
Rovaniemi
Events on 30.09.
Laavukiertue
30 syys 22
Rovaniemi
Events on 03.10.
Sodankylän Taukopirtti
3 loka 22
Sodankylä
Rovaniemen Taukopirtti
3 loka 22
Rovaniemi
Events on 04.10.
Rovaniemen Taukopirtti
4 loka 22
Rovaniemi
Äijäryhmä
4 loka 22
Rovaniemi
Vertaistukea ja Aivoreeniä
4 loka 22
Sodankylä
Events on 05.10.
Events on 06.10.
Sallan Taukopirtti
6 loka 22
Salla
Neuloosi-ryhmä
6 loka 22
Salla
Rovaniemen Taukopirtti
6 loka 22
Rovaniemi
Katse huomiseen
6 loka 22
Rovaniemi
Events on 07.10.
Events on 10.10.
Sodankylän Taukopirtti
10 loka 22
Sodankylä
Rovaniemen Taukopirtti
10 loka 22
Rovaniemi
Events on 11.10.
Rovaniemen Taukopirtti
11 loka 22
Rovaniemi
Vertaistukea ja aivoreeniä
11 loka 22
Kemijärvi
Events on 12.10.
Kemijärven Taukopirtti
12 loka 22
Kemijärvi
Ranuan Taukopirtti
12 loka 22
Ranua
Rovaniemen Taukopirtti
12 loka 22
Rovaniemi
Ivalon Taukopirtti
12 loka 22
Ivalo
OmaHetki
12 loka 22
Rovaniemi
Events on 13.10.
Sallan Taukopirtti
13 loka 22
Salla
Rovaniemen Taukopirtti
13 loka 22
Rovaniemi
Events on 18.10.
Rovaniemen Taukopirtti
18 loka 22
Rovaniemi
Vertaistukea ja aivoreeniä
Events on 19.10.
Rovaniemen Taukopirtti
19 loka 22
Rovaniemi
Events on 20.10.
Katse huomiseen
20 loka 22
Rovaniemi
Mimmit - vertaisryhmä
20 loka 22
Sodankylä
Events on 24.10.
Sodankylän Taukopirtti
24 loka 22
Sodankylä
Rovaniemen Taukopirtti
24 loka 22
Rovaniemi
Events on 25.10.
Rovaniemen Taukopirtti
25 loka 22
Rovaniemi
Vertaistukea ja aivoreeniä
25 loka 22
Kemijärvi
Ilonpisaroita
25 loka 22
Rovaniemi
Events on 26.10.
Kemijärven Taukopirtti
26 loka 22
Kemijärvi
Ranuan Taukopirtti
26 loka 22
Ranua
Rovaniemen Taukopirtti
26 loka 22
Rovaniemi
Ivalon Taukopirtti
26 loka 22
Ivalo
Mimmit
26 loka 22
Rovaniemi
Events on 27.10.
Sallan Taukopirtti
27 loka 22
Salla
Rovaniemen Taukopirtti
27 loka 22
Rovaniemi
Events on 28.10.
Events on 31.10.
Sodankylän Taukopirtti
31 loka 22
Sodankylä
Rovaniemen Taukopirtti
31 loka 22
Rovaniemi
Events on 01.11.
Rovaniemen Taukopirtti
1 marras 22
Rovaniemi
Äijäryhmä
1 marras 22
Rovaniemi
Vertaistukea ja Aivoreeniä
1 marras 22
Salla
Vertaistukea ja aivoreeniä
1 marras 22
Ranua
Vertaistukea ja Aivoreeniä
1 marras 22
Sodankylä
Events on 02.11.
Ranuan Taukopirtti
2 marras 22
Ranua
Rovaniemen Taukopirtti
2 marras 22
Rovaniemi
Events on 03.11.
Neuloosi-ryhmä
3 marras 22
Salla
Rovaniemen Taukopirtti
3 marras 22
Rovaniemi
Katse huomiseen
3 marras 22
Rovaniemi
Siirry sisältöön