Päiväys ja aika
Ajankohta: 14.11.
klo 12:00 - 14:00

Piekkari

Osoite: Piekkari, Pohjolankatu 2, 4. krs, Rovaniemi

Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä.

AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna maanantaina ja torstaina klo 12-14 sekä tiistaina ja keskiviikkona klo 10-14.                              Kerhoa voi hyödyntää koko avoinna oloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluvan ajan.

ASIAKASPAIKAN VARAUS: Soittamalla tai tekstarilla numeroon 040 674 1144.  edellisenä päivänä klo 12 mennessä.

PERUMINEN: Mikäli asiakas ei pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle! Peruutukset kuitenkin viimeistään Taukopirtti-päivän aamuna klo 9:00 mennessä.

Tulosta Takaisin
ma
ti
ke
to
pe
la
su
m
t
k
t
p
l
s
4
5
6
11
12
13
18
19
20
25
27
1
2:00 PM - Katse huomiseen
2
3
4
Sodankylän Taukopirtti
31.10.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
31.10.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
01.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Äijäryhmä
Äijäryhmä on on miesomaishoitajille tarkoitettu toiminnallinen ryhmä. Ryhmässä retkeillään lähilaavuilla, keskustellaan ja jaetaan kokemuksia luottamuksellisesti mukavassa porukassa. Ryhmän ohjaajina toimivat vapaaehtoisemme Tapani ja Reima. Ryhmän [...]
Vertaistukea ja Aivoreeniä
01.11.    
12:00 - 14:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Vertaistukea ja aivoreeniä

13:00 - 15:00

Ranuan Taukopirtti
02.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
02.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Ovet-valmennus® muistisairaasta läheisestä huolehtiville
Hoidatko muistisairasta läheistäsi? Tahtoisitko vahvistaa omaishoitoon ja muistisairauteen liittyviä tietoja ja taitoja? Napapiirin Omaishoitajat ry järjestää yhteistyössä Lapin Muistiyhdistys ry:n kanssa muistisairaasta läheisestään huolehtiville omaishoitajille [...]
Sallan Taukopirtti
03.11.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Neuloosi-ryhmä
03.11.    
12:00 - 14:00
Huolehditko tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Ovatko käsityöt lähellä sydäntäsi tai haluaisitko oppia neulomisen tai virkkaamisen salat? Neuloosi-ryhmässä pääset jakamaan ajatuksia ja kuulumisia käsitöiden ja kahvittelun lomassa. [...]
Rovaniemen Taukopirtti
03.11.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Katse huomiseen
03.11.    
14:00 - 16:00
Katse huomiseen - ryhmä on tarkoitettu niille omaishoitajille, joiden omaishoitotilanne on jo päättynyt. Ryhmässä osallistujia tuetaan hetkeksi pysähtymään ja miettimään uutta elämäntilannettaan, suuntaamaan katseensa tulevaisuuteen [...]
Sodankylän Taukopirtti
07.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
07.11.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
08.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Vertaistukea ja aivoreeniä
08.11.    
12:30 - 14:30
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Ranuan Taukopirtti
09.11.    

Kemijärven Taukopirtti

Ivalon Taukopirtti

OmaHetki
OmaHetki on kaikille omaishoitajille avoin vertaisryhmä. Ryhmässä keskustellaan eri teemoista liittyen omaishoitajan voimavaroihin ja hyvinvointiin. Ryhmän kokoontumispaikka ilmoitetaan myöhemmin. Ryhmän aikana läheisesi on tervetullut Taukopirtille [...]
Sallan Taukopirtti
10.11.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen
10.11.    
12:00 - 14:00
Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen ryhmässä saat vertaistukea ja työkaluja omaishoitoon liittyviin erilaisiin elämäntilanteisiin. Ryhmä toteutetaan yhteistyössä Lapin Ensi- ja Turvakodin kanssa. Ryhmän ohjaajina toimivat Hannele Oiva [...]
Rovaniemen Taukopirtti
10.11.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Sodankylän Taukopirtti
14.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
14.11.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Teatterielämys yhdistyksen jäsenille
14.11.    
19:00 - 20:30
Järjestämme jäsenillemme teatterielämyksen Everstinna-näytökseen. Everstinna on Rosa Liksomin palkittuun kirjaan perutuva näytelmä, pieni tarina isoista asioista. Värikäs ja hurja kertomus täysillä eletystä elämästä, vahvan naisen [...]
Rovaniemen Taukopirtti
15.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Vertaistukea ja aivoreeniä
15.11.    
12:00 - 14:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Vertaistukea ja Aivoreeniä
15.11.    
13:00 - 16:00

16.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
16.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Ovet-valmennus® muistisairaasta läheisestä huolehtiville
Hoidatko muistisairasta läheistäsi? Tahtoisitko vahvistaa omaishoitoon ja muistisairauteen liittyviä tietoja ja taitoja? Napapiirin Omaishoitajat ry järjestää yhteistyössä Lapin Muistiyhdistys ry:n kanssa muistisairaasta läheisestään huolehtiville omaishoitajille [...]
Sallan Taukopirtti
17.11.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
17.11.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Katse huomiseen
17.11.    
14:00 - 16:00
Katse huomiseen - ryhmä on tarkoitettu niille omaishoitajille, joiden omaishoitotilanne on jo päättynyt. Ryhmässä osallistujia tuetaan hetkeksi pysähtymään ja miettimään uutta elämäntilannettaan, suuntaamaan katseensa tulevaisuuteen [...]
Sodankylän Taukopirtti
21.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Omaishoitoperheiden Voimaantumispäivät
21.11. - 22.11.    
11:00
Napapiirin Omaishoitajat ry järjestää omaishoitajille ja heidän läheisilleen Voimaantumispäivät Luostolla. Viikonloppuun sisältyy majoitus Lapland Hotels Luostotunturissa kahden hengen huoneissa puolihoidolla sekä kylpylän sauna- ja allasosaston/kuntosalin [...]
Rovaniemen Taukopirtti
21.11.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
22.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Vertaistukea ja aivoreeniä
22.11.    
12:30 - 14:30
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Puuroaamupala toiminnasta kiinnostuneille
23.11.    
09:00 - 11:00
Napapiirin Omaishoitajat ry kutsuu uudet jäsenensä ja muut yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet jouluiselle puuroaamupalalle Rovaniemen teatteriin ke 23.11. klo 9-11 veloituksetta! Voit osallistua yksin tai yhdessä [...]
Ranuan Taukopirtti
23.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
23.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Kemijärven Taukopirtti
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Ivalon Taukopirtti
23.11.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Sallan Taukopirtti
24.11.    

24 marras
24.11.    
11:00 - 16:00
Yhdistyksen uudet säännöt hyväksyttiin vuosikokouksessa keväällä ja virallisesti Patentti- ja rekisterihallituksessa elokuussa. Uusien sääntöjen myötä yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta; kevätkokouksen ja syyskokouksen. Yhdistyksen [...]
Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen
24.11.    
12:00 - 14:00
Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen ryhmässä saat vertaistukea ja työkaluja omaishoitoon liittyviin erilaisiin elämäntilanteisiin. Ryhmä toteutetaan yhteistyössä Lapin Ensi- ja Turvakodin kanssa. Ryhmän ohjaajina toimivat Hannele Oiva [...]
Rovaniemen Taukopirtti
24.11.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Mimmit - vertaisryhmä
24.11.    
17:00 - 19:00
Mimmit – vertaisryhmä on naisomaishoitajien oma vertaisryhmä. Ryhmässä vaihdetaan kuulumisia mukavassa seurassa, retkeillään luonnon hiljaisuudessa ja voidaanpa vaikka jumpata yhdessä. Ryhmän ohjaajat Annikki ja Leena toivottavat [...]
Teatterielämys yhdistyksemme jäsenille
26.11.    
19:00 - 21:30
Järjestämme jäsenillemme teatterielämyksen Everstinna-näytökseen. Everstinna on Rosa Liksomin palkittuun kirjaan perutuva näytelmä, pieni tarina isoista asioista. Värikäs ja hurja kertomus täysillä eletystä elämästä, vahvan naisen [...]
Sodankylän Taukopirtti
28.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
28.11.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
29.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Vertaistukea ja aivoreeniä
29.11.    
12:00 - 14:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Vertaistukea ja Aivoreeniä
29.11.    
12:00 - 14:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Vertaistukea ja Aivoreeniä
29.11.    
13:00 - 15:00
Huolehditko muistisairaasta tai muuta tukea tarvitsevasta läheisestäsi? Kaipaatko juttuseuraa ja vertaistukea omaishoitotilanteeseesi? Napapiirin Omaishoitajat ry ja Lapin Muistiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä vertaisryhmätoimintaa muistisairautta sairastaville ja [...]
Ilonpisaroita
Ilonpisaroita on ryhmä niille omaishoitajille, joilla omaishoidettava on siirtynyt kodin ulkopuoliseen hoivaan. Ryhmässä pääset luottamuksellisesti keskustelemaan elämässä tapahtuneen muutostilanteen tuomista tunteista. Ryhmä kokoontuu yhdistyksemme toimitiloissa [...]
Ranuan Taukopirtti
30.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
30.11.    
10:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna [...]
Mimmit
30.11.    
12:00 - 14:00
Mimmit - ryhmä on naisomaishoitajille tarkoitettu oma toiminnallinen ryhmä. Ryhmässä retkeillään lähilaavuilla, keskustellaan ja jaetaan kokemuksia luottamuksellisesti mukavassa porukassa. Ryhmän ohjaajina toimivat vapaaehtoisemme Raili ja [...]
Teemaluento: Häpeästä irti
30.11.    
16:00 - 17:30
Luennoitsijana Ella Autti, Lapin yliopisto Linkki luentoihin julkaistaan yhdistysten nettisivuilla päivää ennen luentoa. Lisätiedot: katri.mustakangas@napapiirinomaishoitajat.fi TAI p. 040 098 7633
Sallan Taukopirtti
01.12.    
11:00 - 15:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Rovaniemen Taukopirtti
01.12.    
12:00 - 14:00
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta [...]
Katse huomiseen
01.12.    
14:00 - 16:00
Katse huomiseen - ryhmä on tarkoitettu niille omaishoitajille, joiden omaishoitotilanne on jo päättynyt. Ryhmässä osallistujia tuetaan hetkeksi pysähtymään ja miettimään uutta elämäntilannettaan, suuntaamaan katseensa tulevaisuuteen [...]
Events on 31.10.
Sodankylän Taukopirtti
31 loka 22
Sodankylä
Rovaniemen Taukopirtti
31 loka 22
Rovaniemi
Events on 01.11.
Rovaniemen Taukopirtti
1 marras 22
Rovaniemi
Äijäryhmä
1 marras 22
Rovaniemi
Vertaistukea ja Aivoreeniä
1 marras 22
Salla
Vertaistukea ja aivoreeniä
1 marras 22
Ranua
Vertaistukea ja Aivoreeniä
1 marras 22
Sodankylä
Events on 02.11.
Ranuan Taukopirtti
2 marras 22
Ranua
Rovaniemen Taukopirtti
2 marras 22
Rovaniemi
Events on 03.11.
Sallan Taukopirtti
3 marras 22
Salla
Neuloosi-ryhmä
3 marras 22
Salla
Rovaniemen Taukopirtti
3 marras 22
Rovaniemi
Katse huomiseen
3 marras 22
Rovaniemi
Events on 07.11.
Sodankylän Taukopirtti
7 marras 22
Sodankylä
Rovaniemen Taukopirtti
7 marras 22
Rovaniemi
Events on 08.11.
Rovaniemen Taukopirtti
8 marras 22
Rovaniemi
Vertaistukea ja aivoreeniä
8 marras 22
Kemijärvi
Events on 09.11.
Ranuan Taukopirtti
9 marras 22
Ranua
Rovaniemen Taukopirtti
9 marras 22
Rovaniemi
Kemijärven Taukopirtti
9 marras 22
Kemijärvi
Ivalon Taukopirtti
9 marras 22
Ivalo
OmaHetki
9 marras 22
Rovaniemi
Events on 10.11.
Sallan Taukopirtti
10 marras 22
Salla
Rovaniemen Taukopirtti
10 marras 22
Rovaniemi
Events on 14.11.
Sodankylän Taukopirtti
14 marras 22
Sodankylä
Rovaniemen Taukopirtti
14 marras 22
Rovaniemi
Events on 15.11.
Rovaniemen Taukopirtti
15 marras 22
Rovaniemi
Vertaistukea ja aivoreeniä
15 marras 22
Ranua
Vertaistukea ja Aivoreeniä
15 marras 22
Sodankylä
Events on 16.11.
Ranuan Taukopirtti
16 marras 22
Ranua
Rovaniemen Taukopirtti
16 marras 22
Rovaniemi
Events on 17.11.
Sallan Taukopirtti
17 marras 22
Salla
Rovaniemen Taukopirtti
17 marras 22
Rovaniemi
Katse huomiseen
17 marras 22
Rovaniemi
Events on 21.11.
Sodankylän Taukopirtti
21 marras 22
Sodankylä
Rovaniemen Taukopirtti
21 marras 22
Rovaniemi
Events on 22.11.
Rovaniemen Taukopirtti
22 marras 22
Rovaniemi
Vertaistukea ja aivoreeniä
22 marras 22
Kemijärvi
Events on 23.11.
Ranuan Taukopirtti
23 marras 22
Ranua
Rovaniemen Taukopirtti
23 marras 22
Rovaniemi
Kemijärven Taukopirtti
23 marras 22
Kemijärvi
Ivalon Taukopirtti
23 marras 22
Ivalo
Events on 24.11.
Sallan Taukopirtti
24 marras 22
Salla
24 marras
24 marras 22
Rovaniemi
Rovaniemen Taukopirtti
24 marras 22
Rovaniemi
Mimmit - vertaisryhmä
24 marras 22
Sodankylä
Events on 26.11.
Events on 28.11.
Sodankylän Taukopirtti
28 marras 22
Sodankylä
Rovaniemen Taukopirtti
28 marras 22
Rovaniemi
Events on 29.11.
Rovaniemen Taukopirtti
29 marras 22
Rovaniemi
Vertaistukea ja aivoreeniä
29 marras 22
Ranua
Vertaistukea ja Aivoreeniä
29 marras 22
Salla
Vertaistukea ja Aivoreeniä
29 marras 22
Sodankylä
Ilonpisaroita
29 marras 22
Rovaniemi
Events on 30.11.
Ranuan Taukopirtti
30 marras 22
Ranua
Rovaniemen Taukopirtti
30 marras 22
Rovaniemi
Mimmit
30 marras 22
Rovaniemi
Teemaluento: Häpeästä irti
30 marras 22
koko Lappi
Events on 01.12.
Sallan Taukopirtti
1 joulu 22
Salla
Rovaniemen Taukopirtti
1 joulu 22
Rovaniemi
Katse huomiseen
1 joulu 22
Rovaniemi
Siirry sisältöön