03.02.
Salla
11:00 - 15:00
Ruuhenrannan kerhohuone
Myllytie 10 A
Salla
  • AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna torstaisin klo 11-15. Kerhoa voi hyödyntää koko avoinnaoloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluva ajan.
  • ASIAKASPAIKAN VARAUS: Soittamalla tai tekstarilla toimiston numeroon 040 849 5648. Varaus tehdään soittamalla viimeistään edellisenä päivänä klo 12 mennessä toimistollemme.
  • PERUMINEN: Mikäli asiakas ei pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle! Peruutukset kuitenkin viimeistään Taukopirtti-päivän aamuna klo 9:00 mennessä!
  • KASVOMASKIEN KÄYTTÖ: Asiakkaat voivat käyttää kasvomaskeja halutessaan, mutta se ei ole pakollinen (Seuraamme THL:n ohjeistuksia ja ilmoitamme tilanteen muuttuessa). Taukopirtillä on kertakäyttöisiä maskeja asiakkaille. Vapaaehtoiset ja työntekijät käyttävät maskia kerhopäivän ajan.
  • KÄSIHUUHTEIDEN KÄYTTÖ: Taukopirtillä käytetään käsidesiä heti sisään tullessa (sekä omaishoitaja että hoidettava). Vapaaehtoiset huolehtivat asiakkaiden käsihygieniasta Taukopirtti-päivän aikana.
  • TAUKOPIRTIN KERHOTOIMINTAAN EI VOI OSALLISTUA, MIKÄLI OMAISHOITAJALLA TAI HOIDETTAVALLA ON KORONAVIRUKSEEN LIITTYVIÄ OIREITA (ESIM. HENGENAHDISTUS, KUUME, NUHA, KURKKUKIPU, VATSAOIREET, YSKÄ).
  • KAIKKI OSALLISTUMINEN TOIMINTOIHIMME TAPAHTUU OMALLA VASTUULLA.
  • Seuraamme koronatilannetta kaiken aikaa ja teemme tarvittaessa nopeasti muutoksia toiminnassa tilanteen niin vaatiessa.
03.02.
koko Lappi
12:00 - 14:00
VERKOSSA
verkossa
koko Lappi

”Elämä ei koostu niistä päivistä, jotka ovat menneet, vaan niistä, jotka jäävät muistiin.”

Tervetuloa jakamaan muistoja ja ajatuksia Torstaitärskyille, omaishoitajien vertaisryhmään verkossa. Kokoonnumme viikoittain tapaamaan toisiamme ja vaihtamaan ajatuksia eri teemojen ympärillä. Voit tulla mukaan joka kokoontumiskerralla tai silloin, kun sinulle sopii.

Osallistuaksesi tarvitset vain sähköpostiosoitteen, toimivan internetyhteyden sekä tietokoneen tai tabletin. Sinulle lähetetään linkki sähköpostiin torstaiaamuna.

HUOM! Yksi ilmoittautumiskerta riittää!

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.bit.ly/totarskyt TAI p. 040 849 5648 / toimisto

<<touko 2022>>
mtktpls
25 26 27 28 29 30 1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31 1 2 3 4 5
Siirry sisältöön