19.05.
Salla
11:00 - 15:00
Ruuhenrannan kerhohuone
Myllytie 10 A
Salla
  • AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna torstaisin klo 11-15. Kerhoa voi hyödyntää koko avoinnaoloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluva ajan.
  • ASIAKASPAIKAN VARAUS: Soittamalla tai tekstarilla toimiston numeroon 040 849 5648. Varaus tehdään soittamalla viimeistään edellisenä päivänä klo 12 mennessä toimistollemme.
  • PERUMINEN: Mikäli asiakas ei pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle! Peruutukset kuitenkin viimeistään Taukopirtti-päivän aamuna klo 9:00 mennessä!
  • KASVOMASKIEN KÄYTTÖ: Asiakkaat voivat käyttää kasvomaskeja halutessaan, mutta se ei ole pakollinen (Seuraamme THL:n ohjeistuksia ja ilmoitamme tilanteen muuttuessa). Taukopirtillä on kertakäyttöisiä maskeja asiakkaille. Vapaaehtoiset ja työntekijät käyttävät maskia kerhopäivän ajan.
  • KÄSIHUUHTEIDEN KÄYTTÖ: Taukopirtillä käytetään käsidesiä heti sisään tullessa (sekä omaishoitaja että hoidettava). Vapaaehtoiset huolehtivat asiakkaiden käsihygieniasta Taukopirtti-päivän aikana.
  • TAUKOPIRTIN KERHOTOIMINTAAN EI VOI OSALLISTUA, MIKÄLI OMAISHOITAJALLA TAI HOIDETTAVALLA ON KORONAVIRUKSEEN LIITTYVIÄ OIREITA (ESIM. HENGENAHDISTUS, KUUME, NUHA, KURKKUKIPU, VATSAOIREET, YSKÄ).
  • KAIKKI OSALLISTUMINEN TOIMINTOIHIMME TAPAHTUU OMALLA VASTUULLA.
  • Seuraamme koronatilannetta kaiken aikaa ja teemme tarvittaessa nopeasti muutoksia toiminnassa tilanteen niin vaatiessa.
19.05.
Sodankylä
17:00 - 19:00
Seurakuntatalo
Papintie 2
Sodankylä

– Oli nainen kuinka kaunis tahansa, hän haluaa aina olla hivenen kauniimpi. – Muumimamma

Mimmit – vertaisryhmä on naisomaishoitajien oma vertaisryhmä. Ryhmässä vaihdetaan kuulumisia mukavassa seurassa, käydään taidenäyttelyissä, nautitaan hemmottelusta ja retkeillään luonnon hiljaisuudessa.

Mimmit kokoontuvat klo 17.00 Seurakuntatalon pihalle ja lähtevät siitä lenkkeilemään Pappilanniemen luontopolulle.

Ryhmän ohjaajat Annikki ja Leena toivottavat lämpimästi tervetulleiksi kaikki naisomaishoitajat; myös he, joilla omaishoitotilanne kotona jo päättynyt!

Ryhmän aikana voit hyödyntää Taukopirtin Kotitoimintaa omaishoidettavallesi. Kotitoimintapyyntö mielellään maanantaihin mennessä.

Lisätiedot Emilialta; 040 170 3242

<<kesä 2022>>
mtktpls
30 31 1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 1 2 3
Siirry sisältöön