Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä.
AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna keskiviikkoisin klo 10-14. Kerhoa voi hyödyntää koko avoinna oloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluvan ajan.
ASIAKASPAIKAN VARAUS: Soittamalla tai tekstarilla numeroon 040 147 5031 edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
PERUMINEN: Mikäli asiakas ei pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle! Peruutukset kuitenkin viimeistään Taukopirtti-päivän aamuna klo 9:00 mennessä.
TAUKOPIRTIN KERHOTOIMINTAAN EI VOI OSALLISTUA, MIKÄLI OMAISHOITAJALLA TAI HOIDETTAVALLA ON KORONAVIRUKSEEN LIITTYVIÄ OIREITA (ESIM. HENGENAHDISTUS, KUUME, NUHA, KURKKUKIPU, VATSAOIREET, YSKÄ).
KAIKKI OSALLISTUMINEN TOIMINTOIHIMME TAPAHTUU OMALLA VASTUULLA.
Seuraamme koronatilannetta kaiken aikaa ja teemme tarvittaessa nopeasti muutoksia toiminnassa tilanteen niin vaatiessa.
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä.
AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna maanantaina ja torstaina klo 12-14 sekä tiistaina ja keskiviikkona klo 10-14.
Kerhoa voi hyödyntää koko avoinna oloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluvan ajan.
ASIAKASPAIKAN VARAUS: Soittamalla tai tekstarilla numeroon 040 674 1144 edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
PERUMINEN: Mikäli asiakas ei pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle! Peruutukset kuitenkin viimeistään Taukopirtti-päivän aamuna klo 9:00 mennessä.
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä.
AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna parittomina keskiviikkoina klo 11-15. Kerhoa voi hyödyntää koko avoinna oloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluvan ajan.
ASIAKASPAIKAN VARAUS: Soittamalla tai tekstarilla numeroon 0400 987 633 TAI 040 674 1144 edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
PERUMINEN: Mikäli asiakas ei pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle!
Mimmit – ryhmä on naisomaishoitajille tarkoitettu oma toiminnallinen ryhmä. Ryhmässä retkeillään lähilaavuilla, keskustellaan ja jaetaan kokemuksia luottamuksellisesti mukavassa porukassa. Ryhmän ohjaajina toimivat vapaaehtoisemme Raili ja Rauni.
Tavataan Ounasvaaran majan parkkipaikalla ja jatketaan siitä yhdessä matkaa laavulle.
Ryhmän aikana läheisesi on tervetullut Taukopirtille tai hänelle voi pyytää Kotitoiminnan vapaaehtoisparin kotiin seuraksi. Taukopirtille ilmoittautuminen tiistaina klo 12 mennessä, Kotitoimintapyyntö mielellään maanantaina. Lisätiedot ja ilmoittautumiset p. 040 147 5031, Minna.
Luennoitsijana Marika Kulppi-Nurminen, toimintaterapeutti, Lapin Muistiyhdistys / Onnimanni päivätoiminta.
Linkki luentoon julkaistaan yhdistysten nettisivuilla päivää ennen luentoa.
Lisätiedot: katri.mustakangas@napapiirinomaishoitajat.fi TAI p. 040 098 7633
Kategoriat