Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä.
AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna torstaisin klo 11-15. Kerhoa voi hyödyntää koko avoinnaoloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluva ajan.
ASIAKASPAIKAN VARAUS: Soittamalla tai tekstarilla toimiston numeroon 040 849 5648. Varaus tehdään soittamalla viimeistään edellisenä päivänä klo 12 mennessä toimistollemme.
PERUMINEN: Mikäli asiakas ei pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle! Peruutukset kuitenkin viimeistään Taukopirtti-päivän aamuna klo 9:00 mennessä!
TAUKOPIRTIN KERHOTOIMINTAAN EI VOI OSALLISTUA, MIKÄLI OMAISHOITAJALLA TAI HOIDETTAVALLA ON KORONAVIRUKSEEN LIITTYVIÄ OIREITA (ESIM. HENGENAHDISTUS, KUUME, NUHA, KURKKUKIPU, VATSAOIREET, YSKÄ).
KAIKKI OSALLISTUMINEN TOIMINTOIHIMME TAPAHTUU OMALLA VASTUULLA.
Seuraamme koronatilannetta kaiken aikaa ja teemme tarvittaessa nopeasti muutoksia toiminnassa tilanteen niin vaatiessa.
Omaishoitajan voimavarat ja jaksaminen ryhmässä saat vertaistukea ja työkaluja omaishoitoon liittyviin erilaisiin elämäntilanteisiin.
Ryhmä toteutetaan yhteistyössä Lapin Ensi- ja Turvakodin kanssa. Ryhmän ohjaajina toimivat Hannele Oiva Kriisikeskuksesta ja Minna Ruokamo Napapiirin Omaishoitajat ry:stä. Ryhmä kokoontuu yhdistyksemme toimitiloissa Piekkarilla. Ryhmä on suljettu ja siihen otetaan 4-6 osallistujaa.
Ilmoittautuminen to 25.8. mennessä Minnalle, p. 040 147 5031.
Ryhmän aikana läheisesi on tervetullut Taukopirtille tai hänelle voi pyytää Kotitoiminnan vapaaehtoisparin kotiin seuraksi. Taukopirtille ilmoittautuminen keskiviikkona klo 12 mennessä, Kotitoimintapyyntö mielellään tiistaihin mennessä. Lisätiedot Minnalta.
Lämpimästi tervetuloa!
Huolehditko ja autatko ikääntynyttä läheistäsi arjessa?
Tahtoisitko vahvistaa läheisesi hoitoon ja huolenpitoon liittyviä tietoja ja taitoja?
Rovaniemen kaupunki järjestää yhteistyössä Napapiirin Omaishoitajat ry:n kanssa yli 65-vuotiaasta läheisestään huolehtiville valmennusta ja koulutusta hoitotehtävään. Valmennus koostuu kuudesta 2h kerrasta, joihin sisältyy Rovaniemen kaupungin osuus (kaksi tapaamiskertaa) ja Napapiirin Omaishoitajat ry:n osuus (neljä tapaamiskertaa).
Ensimmäisellä kerralla Rovaniemen kaupungin omaishoidon palveluohjaaja Outi Kinnunen kertoo Rovaniemen kaupungin tarjoamista omaishoitajuutta tukevista palveluista. Jatkotapaamisissa käsitellään mm. muutoksen kohtaamista, avustamisen ja hoivatyön perusteita sekä läheisestään huolehtivan hyvinvointia ja jaksamista. Tapaamiskertojen sisältö muotoutuu osallistujien toiveiden ja tarpeiden mukaan.
Aika: ma 19.9. / ma 26.9. / to 29.9. / ma 3.10. / to 6.10. ja ma 10.10. klo 12-14
Paikka: ELOkolo, Pohjolankatu 10, Rovaniemi
Valmennukseen osallistuvalta ei edellytetä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta eikä yhdistyksen jäsenyyttä. Tarjoamme osallistujille valmennuksen, materiaalin sekä kahvit valmennuspäivinä.
Palautteita aiemmista Ovet-valmennuksista:
”Sain vertaistukea ja tietoa mistä saan tukea ja apua tarvittaessa.”
”Tietoa, ymmärrystä, vertaistukea ja yhdessä nauramista.”
Valmennuksen ajaksi voit tuoda ikääntyneen kotona asuvan, yhden autettavan ja itsenäisesti ruokailevan läheisesi Taukopirtin Kerhotoimintaan nauttimaan musiikista, muistelusta ja yhdessäolosta mukavassa seurassa. Lisätietoja ilmoittautumisen yhteydessä.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset pe 9.9. mennessä: www.bit.ly/ovet2022 TAI
Katri Mustakangas, p. 0400 987 633 tai katri.mustakangas@napapiirinomaishoitajat.fi
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä.
AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna maanantaina ja torstaina klo 12-14 sekä tiistaina ja keskiviikkona klo 10-14. Kerhoa voi hyödyntää koko avoinna oloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluvan ajan.
ASIAKASPAIKAN VARAUS: Soittamalla tai tekstarilla numeroon 040 674 1144. edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
PERUMINEN: Mikäli asiakas ei pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle! Peruutukset kuitenkin viimeistään Taukopirtti-päivän aamuna klo 9:00 mennessä.
Kategoriat