Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä.
AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna torstaisin klo 11-15. Kerhoa voi hyödyntää koko avoinnaoloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluva ajan.
ASIAKASPAIKAN VARAUS: Soittamalla tai tekstarilla toimiston numeroon 040 849 5648. Varaus tehdään soittamalla viimeistään edellisenä päivänä klo 12 mennessä toimistollemme.
PERUMINEN: Mikäli asiakas ei pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle! Peruutukset kuitenkin viimeistään Taukopirtti-päivän aamuna klo 9:00 mennessä!
Taukopirtti on kerho omaishoidettaville, yksin asuville tukea tarvitseville ikäihmisille, sekä omaishoitajille. Kerhoon osallistuminen ei edellytä kunnan kanssa solmittua omaishoitosopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä.
AUKIOLOAIKA: Taukopirtin kerhotoiminta on avoinna maanantaina ja torstaina klo 12-14 sekä tiistaina ja keskiviikkona klo 10-14. Kerhoa voi hyödyntää koko avoinna oloajan neljä tuntia tai vain haluamansa, esimerkiksi pankki- tai kauppa-asioiden hoitamiseen kuluvan ajan.
ASIAKASPAIKAN VARAUS: Soittamalla tai tekstarilla numeroon 040 674 1144. edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
PERUMINEN: Mikäli asiakas ei pääse varatulle osallistumiskerralleen, muistathan perua mahdollisimman ajoissa, jotta voimme tarjota paikan jollekin toiselle sitä tarvitsevalle! Peruutukset kuitenkin viimeistään Taukopirtti-päivän aamuna klo 9:00 mennessä.
Kategoriat