Pienikin tauko auttaa omaishoitajia jaksamaan. Napapiirin Omaishoitajat ry on järjestänyt Taukopirtti-toimintaa omaishoitajien vapaahetkien tueksi ja hoidettavien virkistykseksi Rovaniemellä jo 10 vuotta.
Omaishoitajat huolehtivat läheisistään usein vuorokauden ympäri, ja heidän riskinsä uupua on suuri. Lain mukaan omaishoitajilla on oikeus kolmeen vapaapäivään kuukaudessa, mutta Napapiirin Omaishoitajien ja Lapin Muistiyhdistyksen viime vuonna teettämään kyselyn mukaan he käyttivät vain 40–50 prosenttia vapaistaan.
– Omaishoidon suurimpia haasteita ovat omaishoitajien jaksaminen ja vapaapäivien järjestelyt. Omaishoidettava ei yleensä joko halua lähteä kotoa tai sopivia jaksohoitopaikkoja ei ole tarjolla. Silloin korostuu tarve tällaiseen matalan kynnyksen toimintaan, sanoo Napapiirin Omaishoitajat ry:n toiminnanjohtaja Katri Mustakangas.
Taukopirtti-nimellä kulkevassa kerhotoiminnassa omaishoitaja tai muu läheinen voi tuoda hoidettavansa koulutettujen ja luotettavien vapaaehtoisten seuraan ja hyödyntää vapautuvan ajan haluamallaan tavalla. Omaishoitaja voi myös osallistua Taukopirtti-toimintaan yhdessä hoidettavan kanssa.
– Koulutamme vapaaehtoisia omaishoitajien tueksi. Vapaaehtoiset eivät tee hoitotyötä, vaan he pitävät seuraa kotona asuville, ikääntyneille omaishoidettaville ja mahdollistavat siten hoitajalle hetken tauon. Taukopirtillä nautitaan jutustelun ja virikkeellisen toiminnan lisäksi lounasta ja kahvia, josta peritään pieni omavastuuosuus.
Taukopirtti-toiminta useilla Lapin paikkakunnilla lähestyy nyt 10-vuotisjuhliaan. Juhlavuosi käynnistyi Rovaniemeltä 28.10.2022, jolloin Napapiirin Omaishoitajat kutsuivat kaikki omaishoitoperheet, vapaaehtoiset ja yhteistyökumppanit juhlistamaan Rovaniemen Taukopirtin 10-vuotissynttäreitä Ravintola Valdemariin. Ohjelmassa oli karaoketanssit ja yllätysohjelmaa.
Omaishoitajuutta voi olla vaikea tunnistaa – toimintaan osallistuminen ei edellytä omaishoitosopimusta
Omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan omatoimisesti.
– Omaishoito koskettaa ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Omaishoitajat ovat eri-ikäisiä ihmisiä, jotka hoitavat tai tukevat puolisoaan, lastaan, sisarustaan, vanhempaansa tai muuta läheistään. Joku auttaa läheistään pitkän välimatkan päästä ja toinen ansiotyön ohessa, toiminnanjohtaja Katri Mustakangas kuvailee.
Omaishoitajuutta voi Mustakankaan mukaan olla vaikea tunnistaa, etenkin omaishoitotilanteen alkaessa. Taukopirtti-toiminta on varhaisen vaiheen tukea, eikä edellytä kunnan kanssa solmittua sopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä. Osallistuminen Taukopirtti-toimintaan ei myöskään vaikuta kunnan myöntämiin, lakisääteisiin vapaapäiviin.
– Me tarjoamme monenlaisissa omaishoitotilanteessa oleville tietoa, tukea ja virkistävää toimintaa. Tulevan vuoden aikana Taukopirtin 10-vuotissynttäreitä vietetään myös Ranualla, Kemijärvellä, Sallassa ja Sodankylässä.
Lisäksi Napapiirin Omaishoitajat ry juhlii ensi vuonna 20-vuotista toimintaansa.
– Juhlavuoden aikana tulemme nostamaan esille yhdistysten yhteisöllistä tukea ja asiantuntemusta osana omaishoitajien palvelukokonaisuutta ja sen kehittämistä. Järjestämme tapahtumia ympäri Lappia.
Taukopirtit ovat avoinna Rovaniemellä, Ranualla, Sallassa ja Sodankylässä viikolle 50 asti. Kemijärvellä ja Ivalossa viimeinen kokoontuminen viikolla 49. Ensi vuonna Taukopirtti-toiminta käynnistyy viikolla 3. Tervetuloa!