Omalla kohdallani muistan lausuneeni Mimmit ryhmän syntysanat, kun huomasin Äijäryhmän kokoontuvan keskenään mielenkiintoisiin tapaamisiin. Kyllä – meille myös MIMMIT.
Minnan kanssa sorvattiin nimi ja pyydettiin Raili mukaan, jolloin kaikki oli valmista. 19.9.2018 kokoonnuttiin ensimmäisen kerran Sairaalaniemeen laavulle. Hoidettavat oli saateltu Taukopirtin turvalliseen suojaan ja sitten liikkeelle.
Oli harras ja kiitollinen olo ylimääräisestä vapaasta parituntisesta. Makkarat kärisivät ja kahvi maistui. Puheenaiheita meiltä ei puuttunut, eikä puheenvuoroja jaettu. Tunsimme toisemme hyvin, mutta päivitystä vaativat tiedot tasattiin, että jaksetaan taas pätkä matkaa eteenpäin.
Kokoontumispaikat vaihtuivat laavulta taidenäyttelyyn tai käsihoidosta rentoutukseen, kaikki aivan yhtä tervetullutta! Vaihtelua hoitotyön arkeen. Korona vei meiltä ”liven” kontaktin, mutta vielä pääsimme halaamaan kyynelsilmin toisiamme Vikakönkäälle kuluvana syksynä!
Uudet osallistujat sulautuvat nopeasti mukaan toimintaan. Jaamme arjen haasteita ja iloja. Myös me ohjaajat saamme itsekin tukea näiltä ihanilta naisilta. Toivomme, että pystymme olemaan heille apuna haastavassa elämänvaiheessa.
Hitsaudumme suorastaan yhteen. Ketään ei pudoteta matkalla pois, vaikka hoitotilanne kotona muuttuu. Mehän olemme Mimmit! Sama meno vain jatkuu!
KIITOS MIMMIT YHTEISESTÄ MATKASTA ja MINNA huoltamisesta!
-Eila ja Raili